Uutisessa kerrotaan Eurooppaa koskevasta uudesta tullimaksusta jossa kaikista Euroopan ulkopuolelta tilatuista tuotteista pitää maksaa tullimaksu. Mielestäni uusi tullisääntö on hyvä, vaikka se aiheuttaakin lisätyötä.

 

Kun Euroopan ulkopuolelta tilataan paketteja niistä aiheutuu suurempia ilmasto-ongelmia. Kun lähetykset tulevat kaukaa päästöt kasvavat niin suuriksi, että paketteja on hyvä verottaa. Näin yhä useammat saataisiin suosimaan Euroopan sisällä tuotettuja tavaroita. Lisäksi tämä kehittäisi Eurooppaa sisäisesti ja vähentäisi ilmastopäästöjä.

 

Nykyään ostoksiin tulee huomattava lisä eli yleensä 24% lisävero kuljetuksien päälle. Näin Euroopan ulkopuolelta tilaaminen ei ole enää verovapaata. Sen seurauksesta halvempi ostos saattaa osoittautua yllättävän kalliiksi. Mielestäni tämä on hyvä asia, koska näin yhä useampi ei tilaa tuotteitaan kaukaa.

 

Toisaalta lisätyö ja viivästymiset ovat aiheuttaneet huomattavia ongelmia, mutta nämä ovat pieniä verrattuna uudesta tullisäännöstä johtuviin hyötyihin. Toki lisätyö aiheuttaa haittoja, mutta se luo samalla lisätyöpaikkoja useille ihmisille.