https://yle.fi/uutiset/3-12145655 

 

 

Tulevaisuus pelastuu teoilla, ei sanoilla. Konkreettisten tekojen avulla ja meidän jokaisen yhteisvoimin voimme kuvitella puhtaan ja kauniin tulevaisuuden myös tuleville sukupolville. Ilmastoasiat ovat viime aikoina olleet pinnalla sosiaalisessa mediassa ja uutisissa. Jotkut ihmiset pitävät ilmastoasioita ”ei oo mun asia” tasoisina puheenaiheina ja jopa ihan turhina. Monelle se on sydämen asia. 

 

Ylen 16.10.2021 julkaistussa uutisessa käsitellään lentoveron käyttöönottoa Euroopassa. Portugali ja Hollanti ovat jo ottaneet lentoveron käyttöönsä, ja Ranska on kieltänyt maan sisäiset lyhyet lennot. Belgia on ilmoittanut alkavansa verottaa alle 500 kilometrin matkoja, mutta muutos astuu vasta ensi vuonna voimaan, jos se hyväksytään. Hienoa, että maat ovat alkaneet toimimaan itse ilmastonmuutoksen hidastamisen puolesta. EU:lle on esitetty vuonna 2019 lentoveron käyttöönottoa yhdeksän jäsenmaan toimesta, mutta asia on jätetty sivuun, eikä ole edistynyt mihinkään. Nyt olisi korkea aika ottaa asia käsittelyyn. Ihmiset joutuvat lentämään syystä tai toisesta liian useasti. Lentoverosta olisi siis apua siihen, että lentäminen olisi vähäisempää. 

 

Ilmastoahdistus on ollut yhä enemmän yleistyvä ilmiö ja samalla myös uusi termi sanavarastoon. Ilmaston huonon tilanteen voi nähdä omin silmin joka päivä. Itse en ole pystynyt astumaan enää lentokoneeseen ilman, että kokisin syyllisyyttä. Eniten tässä lentämisessä suututtaa se, että rikkaat ihmiset lentävät tämän tästä yksityislentokoneillaan luksuslomalle lähelle tai kauas välittämättä siitä, mitä ilmastolle tapahtuu. Jos minulta kysytään, varsinkin tuon tyylisiä ihmisiä voisi verottaa minun puolestani loputtomiin ja niin paljon, että he tajuaisivat, että tulevaisuus oikeasti on uhan alla ylikulutuksen seurauksena. 

 

Junalla kulkeminen on ilmaston kannalta parempi kuin lentäminen. Ja uskoisin, että moni tietää tämän, mutta lentävät silti, koska se on nopeampaa. Mutta miksi pitää aina valita nopein vaihtoehto? Mihin on niin kiire, ettei voisi valita matkaansa ilmastoystävällisemmin? Keski-Euroopassa tilanne ei ole niin yksinkertainen, sillä siellä junaliikenne on ruuhkautunutta, eikä lisäraiteita voi vain taikoa paikalleen. Uutisessa kerrotaan, että lentojen välttäminen on ympäristöteko ja sitä se todellakin on. Korona-aikana lentämisen määrä vähentyi, kun rajat olivat kiinni ja kaikki oli sekaisin. Sen myötä huomattiin ilmaston tilanteen paranevan hetkeksi, mutta kun korona rauhoittui, ilmasto palasi takaisin huonompaan kuntoon.

 

Pelkästään lentämisen rajoittaminen ei pelasta ilmastoa, mutta sen vähentämisestä olisi iso apu. Mielestäni lentoveron voisi ottaa käyttöön ihan kaikkialla maailmassa ja nostaa todella korkeaksi. Onneksi ilmastoasiat ovat puhuttaneet isoja päättäjiä. Kiitos. Toivottavasti saamme myös tekoja aikaiseksi, ennen kuin on liian myöhäistä.