Mtv:een 9.10 julkaisemassa uutisessa käsitellään uutta tullisääntöä, joka astui voimaan tämän vuoden heinäkuussa. Uudistuksessa nykyisin kaikki Eu:n ulkopuolelta tulevat paketit pitää tullata. Ennen tämä ei koskenut vielä alle 22€ paketteja. Uutisessa mainittiin myös Tullissa ja Postissa työmäärän nousseen merkittävästi sekä lähetysmäärän romahtaneen.
 
Uutisessa kerrottiin kuitenkin enimmäkseen kuinka paljon uusi tullisääntö on teettänyt työtä. Jonka vuoksi uusia ihmisiäkin on pitänyt palkata. Myös Tullin ja Postin yhteistyö ei ole sujunut ongelmitta. Posti ei ole aina saanut esimerkiksi tietoa kaikista nollaverollisista paketeista. Jos Tulli ilmoittaisi tästä Postille voisi Posti vapauttaa paketit välittömästi, joka nopeuttaisi toimituksia.
 
​Eikö uutta tullisääntöä tehdessä ole huomioitu tulevia vikoja ollenkaan? Uutisen perusteella kuulostaa, että uuden tullisäännön tullessa voimaan se on vienyt vain enemmän ihmisten aikaa ja vaivaa. Onko siis uudesta tullisäännöstä ollut oikeasti mitään hyötyä? Muuta kuin se, että ihmiset eivät enää riko isoja ostoksiaan pienimmiksi alle 22€ osiin. Vaan nykyisin tilatessaan he tilaavat kaiken kerralla. Toki vähentäähän se päästöjä.